Tekijä: Ylläpitäjä

Pääkirjoitus

Kesäkuun 13 pidetään Mäkimattilan Suku ry:n sukukokous Alastaron Männistön kylässä, sukumme vanhimpien jäsenten kotiseudulla. Tässä kertomuksessa kerrataan Männistön Mäkimattilan historiaa etenkin niille, joille paikallinen historia on tuntemattomampi. Kirjoitus perustuu Alastaron ja Loimaan kotiseutu- ja matkailuhankkeen loppujulkaisuun (1999). Projektiin osallistuivat Loimaan ja Alastaron seurakunnat, kunnat ja Euroopan sosiaalirahasto ESR. Hankkeen loppujulkaisun nimi on osuvasti Kotiseutulukemisto – Alastaro, Loimaa, Mellilä, Oripää. Vaikka olen syntyperäinen alastarolainen, loppuraportissa on paljon uutta paikalliseen historiaan liittyvää kulttuuriperintöä.

Sukuseura on aina luonteeltaan perinneyhdistys. Suvuissa on perinnetietoa, joka siirtyy sukupolvelta seuraavalle. Aikaisemmin sukujen siirtämä perinnetieto liittyi juuri elinkeinoihin, yhteiskuntaan, uskontoon, traditioihin ja myös rakennettuun ympäristöön. Koska työtehtävät ja elinkeinot maatalouskulttuurissa siirtyivät isiltä pojille ja äideiltä tyttärille oli niillä iso merkitys, koska ei ollut muita mahdollisuuksia kouluttautumiseen ja perehdyttämiseen.

Maatalousvaltaisessa kulttuurissa sukujen perinnetieto oli kriittinen selviytymiskeino. Se kertoi, miten juuri oman tilan pelloista oli mahdollista saada parempi vuodentulo, mitkä eläimet menestyivät ja mitä metsät ja kalavedet tarjosivat. Maanviljelys ja karjanhoito opittiin kotona ja lähipiirissä kaikki hankkivat tulonsa maataloudesta. Sukuihin kerääntynyt perinnetieto oli siten erityisen arvokasta. Perinnetietoa tallennetaan ahkerasti. Myös nykyisen Loimaan kaupungin toimesta on mahdollisuus arkistoida aikakausille tyypillistä materiaalia tulevaisuuden tutkijoiden käyttöön. Mäkimattilan sukuun liittyy tiettävästi yksi arkisto, johon arkistokelpoinen materiaali on edelleenkin tervetullutta.

Perinnetieto voi olla arvokasta. Business-maailmassakin on havaittu miten perinnetieto voi olla nk. hiljaista tietoa (tacit knowledge). Hiljainen tieto on jotain mikä opitaan pitkän ajan kokemuksista. Hiljaista tietoa on vaikea muuttaa helposti ilmaistavaan kirjalliseen muotoon.

Suomessa kaupungistuminen, maaltamuutto ja maastamuutto sekä elinkeinoelämän rakennemuutokset autioittivat maaseudun. Aiempi suku- ja perhekeskeinen talonpoikaiskulttuuri on nykyisin käytännössä hävinnyt. Lounais-Suomessa maaseudun suuri tyhjeneminen ajoittui erityisesti 1900-luvun viimeisille vuosille. Kun aloitin kansakoulun 1960 oli Alastarolla vielä yli 5000 asukasta. Nykyisin Alastarolla asuu vain noin 20% aiemmasta asukasmäärästä ja niistäkin yli puolet on vanhusväestöä. Ennen oli kansakoulu joka kylässä ja jos meni keskikouluun tai Loimaalle lukioon kulkivat linja-autot päivittäin pitäjästä toiseen ja kylistä kirkoille.

Vuonna 1960 Suomi oli vielä yli 50% väestöltään maatalousmaa, nyt perheviljelmiä ei käytännössä enää ole. Samanlainen kehitys on tapahtunut myös muissa länsimaissa. Lounais-Suomen elinkeinorakenteet ja maatalous muuttuivat totaalisesti vain muutamassa vuosikymmenessä. Sukuihin ei enää kerry paikallista perinnetietoa eikä se enää liity maaseudun työkulttuureihin. Ehkä kaiken kaikkiaan suomalaisen maaseudun muutos on meille 50-lukulaisille se kaikkein merkittävin ja koko elinkaaremme merkittävin muutos.

Kun olen tehnyt työuran kansainvälisissä tehtävissä olen tavannut paljon samanlaisia kohtalotovereita, kollegoita ja muita satunnaisia ohikulkijoita. Kansalaisuudesta riippumatta moni kollega on kertonut myös olevansa syntyjään maalaiskylästä tai talonpoikaiskulttuurista. Kyse on siis globaalista yhden sukupolven yli ulottuvasta muutoksesta.

Männistön Mäkimattila

Männistön kylä sijaitsee historiallisesti keskeisellä Lounais-Suomen alueella, johon asutus on levinnyt Loimijoen alajuoksulta. Maanviljelyksen alettua asuinrakennukset sijaitsivat enimmäkseen kylätonteilla, joita esimerkiksi nykyisen Alastaron ja Loimaan alueella 1600-luvun alussa tunnetaan yhteensä 79 kylää. Muu maa-alue oli kruunun hallinnassa. Männistön nk. kylätontti sijaitsi pienellä mäellä Loimijokea seurailevan Vampulaan johtovan maantien varrella. 1900-luvulla kylän eteläiset osat ovat jääneet Alastaron keskustan alle, mutta kylän pohjoispuoli on säilyttänyt alkuperäisen kylärakenteen. Männistö ja läheinen Ilolan kylä mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran 1413 ja ne ovat vanhan Suur-Loimaan vanhimmat kylät, jotka ovat syntyneet ensimmäisinä nykyisen asutuksen levitessä Ala-Satakunnasta Loimijokilaakson yläjuoksun suuntaan. Männistön kylässä oli kolme kantatilaa Heikkilä, Mattila ja Yrjölä. Näistä Mattila oli Ruotsi-Suomen Henkirakuunarykmentin everstiluutnantin komppanian rustholli N:o 57.

Mäkimattilan tila syntyi kun Mattilan kantatila jaettiin kahteen osaan, jolloin syntyivät Mäkimattilan ja Kylä-Mattilan tilat.

Mäkimattilan rakennukset siirrettiin nykyisille paikoilleen Oripää-Huittinen tien mutkaan vuoteen 1771 mennessä. Siirron jälkeen tilan nimeksi tuli Mäkimattila ja vanhalle kylätontille jäänyt osa sai nimen Kylä-Mattila.

Mäkimattilassa on säilynyt huomattavan vanhoja rakennuksia. Tilan 36 metriä pitkä päärakennus on valmistunut vuonna 1858. Nk. pykninki on tehty vuotta aikaisemmin. Empire-tyylisessä päärakennuksessa on keskeissaliin perustuva pohjakaava. Se on jokseenkin poikkeus, koska tyypillisen rivimäisen talonpoikaisrakennuksen pohjakaava sisälsi tuvan ja pirtin rakennuksen päädyissä kamarien ollessa keskellä porstuaa vastapäätä. Rakennusten laudoitukset friiseissä ja ikkunoissa ovat olleet aikaansa nähden taidokkaita.

Tiilirakenteinen navetta on tehty vuosina 1897 – 98. Vilja-aitoista toinen on 1700-luvulta ja toinen 1900-luvun alusta. Tilaan on 1800-luvulla yhdistetty Yrjölän kantatilan tilukset eli Iso-Yrjölä ja Vähä-Yrjölä.

Rakennus on maisemallisesti upealla paikalla Loimijokilaakson viljelyaukeiden keskellä. Se on rakennushistoriallisesti arvokas, suojeltu ja ehjä vauraasta talonpoikaishistoriasta kertova miljöökohde.

Männistön kylässä ja sen naapurikylässä Mälläisissä on ollut asutusta jo esihistoriallisella ajalla. Löytöjen perusteella seudulla on ollut ajoittaista asutusta jo 7000 – 5100 eKr. Kampakeraamisen kulttuurin löydöksiä on myös ajalta 2400 eKr. Asutusta on enimmäkseen ajoilta, jolloin ilmasto on ollut huomattavasti nykyistäkin lämpimämpi. Välillä tapahtuneiden kylmempien jaksojen aikana asutus on kadonnut. Geologisesti Varsinais-Suomen Saviseudun alue on entistä merenpohjaa. Historiallisen ajanjakson alussa Loimijokilaakso Männistön kylän kohdalla on muodostanut järven, jonka rantakallioilla olleita rakennelmia, asuinpaikkoja ja hautaröykkiöitä tunnetaan useita.

Oheisissa kuvissa näkyy Männistön Mäkimattilan pihapiiriä 1920-luvulta.

Kesää odotellessa,
Simo Mäkimattila

Hyvät sukulaiset ja ystävät!

Ennakkotietona kerron, että säännönmukainen Mäkimattilan suvun kokous pidetään Mäkimattilan tilalla vuoden 2026  13. kesäkuuta lauantaina. Varatkaa mahdollisuuksien mukaan aika jo nyt kalentereihinne. Tapahtumasta kerrotaan enemmän kevään aikana.

Kokouksen tarkoitus on olla tietysti myös sukutapaaminen, missä tavataan lähemmin ja voidaan päivittää tietoja.

Tilaisuus on kaavailtu ulkoilmatapahtumaksi. Olemme varanneet tietysti katoksia ruokailua varten.

Mäkimattilan tila valikoitui tapaamisen paikaksi siksi, että se on ALKUPISTE ja monille tutustumaton paikka.

Tässä yhteydessä toivotan koko hallituksen puolesta hyvää itsenäisyyspäivää, – joulua ja  – uutta vuotta 2026!

Sukuseuraterveisin Heikki Varantola

---

060924 Turku

Singer-ompelukoneen tarina

Tarina alkaa isovanhempieni Martta Mäkimattilan ja Paavo Oskari Rautalan avioiduttua ja ryhdyttyä viljelemään Kalasen tilaa Alastaron Suutarlassa 1911.

Tilalla oli paljon eri alojen työntekijöitä esim. karjanhoitoon, keittiötyön, puutarhan ja peltotyön tekijöitä, joten ompelukonetta tarvittiin, kun kaikki tehtiin itse: takit, liinavaatteet ja pian myos kasvavalle perheelle lastenvaatteita.

Ankarin ja suuritöisin projekti oli Talvisodan alkaessa. Sodan jaloista Karjalasta ja Inkerinmaalta siirtyi väkeä evakkona Alastarollekin.

Äitini kotiin Kalaselle tuli mm. kaksi perhettä Inkerinmaalta. He asettuivat ns. ”muorin puolelle”, toiseen piharakennukseen. Äitini kertomaa: Ensimaisenä aamuna pitkän, raskaan ja vaarallisenkin evakkomatkan päätteeksi päästyään turvallisesti asettumaan, perheen isä heräsi aamulla ja huomasi huoneen nurkassa Singerin. Siitä jalansijalta hän ilmoitti:” Olen räätäl, haluan tehdä tyotä, ommella, antakaa tehtäviä.”

Kyllähän ommeltavaa riitti; sota-aika ja pulaa kaikesta, vaatteita korjattava, uudistettava uuteen käyttöön, siis tuunattava. Ja alkoi myos iso projekti: Isoisälläni Paavolla oli kontakteja Helsinkiin ja Osuuskauppoihin ja löytyi valkoista kangasta. Siita alkoi urakka. Äitini kertoi, että aamuvarhaisesta iltamyöhään Singer surrasi, kun räätäli Maidell valmisti lumipukuja Suomen armeijalle.

Sodan jälkeen alkoivat Singerille verkkaisemmat ajat. Pientä kotitarveompelua. Muistan kyllä, kuinka vielä 1950-luvun alkupuolella isovanhempien kotiin tuli kirkonkylältä rouva Aino, joka teki kaikille uudet takit ja muuta ompelua. Singerilllä tyttärentyttäret ompelivat muodikkaat kesämekot. Sitten seurasi lastenlasten lastennukenvaateverstaita viidennen
polven pikkutytöillekin.

Ahkerasti surrannut Singer on jo saavuttanut 100 vuoden iän ja on nyt arvoisessaan ymparistössä Loimaan Kurkijoki-museossa (https://www.museotnyt.fi/kurkijoki-museo/).

Moneen on Singer taipunut.

Kotiseudulle rauhallisia ja leppoisia aikoja!

Marjatta Koho

Marjaana-täti Ilolansalossa

Olen soittanut Turun Sotaveteraaniorkesterissa (nykyään – Veteraaniperinneorkesteri) jo useamman vuoden  ja nyt viime vuosina toiminut sen kapellimestarina.

Olimme esiintyneet Salossa Ilolansalon palvelutalossa useaan otteeseen enkä ollut mitenkään mieltänyt, että tätini Marjaan Löfberg oli samassa talossa vaikka tavallaan tiesin asian.

Sitten tuli taas keikka Ilolansaloon ja tällä kerralla varasin aikaa tapaamiseen.

Löysin Marjaana-tädin helposti ja me istuimme sitten pari tuntia hänen huoneistossaan jutellen kaiken maailman asioista mutta tietysti pääasiassa suvun tapahtumista.

Marjaana sanoi odottaneensakin minua ja huomanneen minun toimivan kapellimestarina.

Keskustelu meni sitten myös musiikkiin ja meidän ohjelmaamme saman päivän kahvikonsertissa. Meillä oli ohjelmassa valsseja ja Marjaana kysyi, onko mukana ”Syysunelmia”-valssi. Ei ollut ,mutta sanoin, että kyllä meillä on nuotit olemassa. Valssi oli kuulemma Marjaanan ja Timon häävalssi ja hänen suuresti rakastamansa.

Minä lupasin ottaa valssin seuraavaan kertaan mukaan ja soitattaa sen hänelle.

Valitettavasti aika pian tämän tapahtuman jälkeen sain suruviestin Marjaanan kuolemasta (96v. iässä). Aion kuitenkin täyttää lupauksen ottamalla ”Syysunelmia”-valssin seuraavaan Ilolansalon konserttiin.

31.8.2025 oli Säkylässä serkkuni Marja Vaarainmaan (os. Sumiala) 80v. syntymäpäiväjuhla. Siellä oli monen muotoista keskustelua, missä tuli esiin myös Marjaanan tapaaminen ja hänen musiikkitoiveensa. Tähän Marja totesi ”Syysunelmia”- kappaleen olleen hänenkin häävalssinsa.

”Syysunelmia”- valssin on säveltänyt britti Archibald Joyce v.1908. Sitä on soitettu tänä vuonna jostain syystä normaalia enemmän muistojen bulevardilla ja erilaisissa toivekonserteissa.

Kappaleen tekee erikoiseksi myös se, että se kuului White Linen Titanic-laivan orkesterin ohjelmaan v.1912 ja selvitysten perusteella on todettu, että salonkiorkesteri soitti sitä eikä ”Sua kohti Herrani”- kappaletta kuten yleisesti ajatellaan.

Omalta osaltani täytän Marjaanan toiveen seuraavassa Ilolansalon konsertissa.

t. Heikki Varantola, sukuseuran pj.