Onko suvulla jotain merkitystä edelleen? Moni kuuluu niin suureen määrään vanhoja ja uusia yhteisöjä: työyhteisöihin, alumniyhdistyksiin, viiniklubeihin, facebook-ryhmiin ynnä muihin. Kaikki eivät ehkä edes muista kuuluvansa johonkin sukuun. Ja vaikka muistavatkin, onko suku onni vai kirous, mikä oli kysymys Ylen Perjantai-dokkarissa muutama päivä sitten.
Suku merkitsee kuitenkin muun muassa yhteistä historiaa. Tuo historia voi olla aika kaukanakin olevaa, esim. sukututkimuksen kautta selvitettyä ja vaikkapa 1600-luvulle ulottuvaa, tai lähisuvun tapauksessa ehkä kymmenen tai muutaman kymmenen vuoden takaista. Tällä yhteisellä historialla on merkitystä – riippumatta siitä, ajatteleeko asiaa tai miten siihen suhtautuu. Siksi on luontevaa, että tässä sukuviestissä on usein suvun jäseniin ja erilaisiin vanhoihin tapahtumiin liittyviä muisteloita. Ne ovat yhteisen historian kirjaamista. Ja tämä historia on merkittävä ihmisen identiteettiä määrittävä tekijä.
Suku – ainakin lähisuku – on edelleen myös turvaverkko. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion kohdatessa haasteita ja taloudellisen epävarmuuden lisääntyessä suvun merkitys on kasvamassa, päinvastoin kuin vielä joitain aikoja sitten yleisesti ajateltiin.
Mielestäni on tärkeää tuntea oma taustansa, ja arvostan kuulumista Mäkimattila-sukuun. Sen jäsenet ovat toimineet omien yhteisöjensä parhaaksi ja vaikuttaneet usein laajemminkin yhteiskunnassa. Ja sodan päivinä ovat puolustaneet maatamme.
Kaikille sukumme jäsenille Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2019!
kevät alkaa vähitellen saapua Tampereen seudullekin. Aurinko paistaa jo lämpimästi, mutta pakkasyöt ovat pitäneet huolen, että lunta on edelleen kymmeniä senttejä maassa. On ollut pitkästä aikaa kunnon talvi!
Tunnelmat ovat historiaa muistellessa vaihdelleet laidasta laitaan: viime vuoden lopussa juhlittiin iloisissa merkeissä itsenäisen Suomen satavuotista taivalta ja viimeiset kuukaudet on muisteltu sisällissotamme surullisia vaiheita. Osallistuin Alastarolla 1.4.2018 järjestettyyn muistotilaisuuteen, jossa muisteltiin ja kunnioitettiin muiden Alastarolla kaatuneiden ohessa sukumme jäsentä Paavo Mäkimattilaa. Tilaisuus oli juhlava ja lämminhenkinen. Noiden tapahtumien muistelemisessa mielestäni tärkeintä on oppia ja sen kautta varmistaa, ettei vastaavaa tapahdu enää tulevaisuudessa. Vastakkainasettelu ja kahtiajakautuminen eivät tuo tullessaan mitään hyvää.
Sukuseuran nettisivuja tehdessäni perehdyin hieman sukumme historiaan. Muutaman päivän tutkimuksella pääsin isien linjaa pitkin 1600-luvun alkuun asti ja äitien linjaa 1670-luvulle. Isien linjassa varhaisin löytämäni henkilö on Timoteus Jöransson Tuomola, joka on toiminut Yläneellä. Sieltä historia on johdattanut esi-isämme Honkilahden kautta Alastarolle. Äitien linjassa taas varhaisin löytämäni henkilö on Maria Jöransdotter Mello (o.s. Praadi) Huittisissa, josta esiäidit ovat tulleet Vampulan kautta Alastarolle. Tämä kuvastaa hyvin, kuinka ”pienet piirit” ovat olleet: puoliso on nopeampien kulkuvälineiden puuttuessa haettu läheltä. Sukulinjat löydät klikkaamalla pääsivulta HISTORIA-sanaa. Historia-hakemiston alta löytyy myös selvitystä Mäkimattilan tilan vaiheista ja isännistä 1500-luvulta lähtien tähän päivään sekä kolmen sukupolven sukupuu jälkeläisineen Antti ja Johanna Mäkimattilasta lähtien.
Moni on varmasti laillani miettinyt, mitä itsestä tullaan muistamaan, kun aika jättää. Totuus on, ettei sadan vuoden päästä paljoakaan. Todisteena toimikoon seuraava ajatusleikki: jos ajatellaan, että yksi sukupolvi on noin 25 vuotta, niin sata vuotta vastaa neljää sukupolvea. Meillä jokaisella on 16 esivanhempaa tuossa sukupolvessa (omat vanhemmat 2kpl, isovanhemmat 4kpl, isovanhempien vanhemmat 8kpl ja vihdoin isovanhempien isovanhemmat 16kpl). Ja nyt testi: kuinka monta pystyt edes nimeämään noista 16:sta saati tietämään heistä jotain muuta? Itselläni taitaa rajoittua Anttiin ja Johannaan ja siihen materiaaliin, mitä sivuiltamme löytyy. No, sekin on jo jotain.
Samainen ajatusleikki johtaa kuitenkin myös ajattelemaan, kuinka ainutlaatuisia ja valtavan kehitystyön tuloksia jokainen olemme. Kun mennään 20 sukupolvea taaksepäin ja lasketaan yhteen tuolloiset esivanhempamme, niin meillä jokaisella on tuossa sukupolvessa miljoona esivanhempaa. Meidän jokaisen tekemiseen on siis tarvittu miljoona esiäitiä ja esi-isää! Sekin on jo jotain!
Seuramme sähköpostilistalla on jo mukavasti jäseniä, mutta lisää mahtuu. Tässä siis sinulle kotitehtävä: kysy vähintään yhdeltä sukumme jäseneltä, joko hän on listalla. Jos on, niin hienoa! Jos ei, niin kehota häntä pelottomasti liittymään ja voit kokeneena jopa näyttää, kuinka helppoa se on!
Pistäkäähän tarinoita ja tapahtumia sukuumme liittyen osoitteeseen suku@makimattila.net ja pidetään yhteyttä!
Maanviljelijä Pekka Mäkimattila kuoli 24.9.2017 kotonaan Kairuksella, Alastaron Ilolassa. Hän oli syntynyt 16.4.1933 Kallelassa, Alastaron Tammiaisissa.
Mäkimattila vihittiin Irma o.s. Äären kanssa vuonna 1957. Heillä on kolme lasta, seitsemän lastenlasta ja kolme lastenlastenlasta.
Mäkimattila viljeli Kairus-Ketaran maatilaa yli 35 vuoden ajan. Tilan päätuotantosuuntia olivat kasvinviljely sekä munantuotanto ja kananpoikasten kasvattaminen. Mäkimattila tunnettiin tarkkana ja taitavana viljelijänä. Hän kokeili erilaisten kasvien, esimerkiksi punajuuren, herneen sekä kurpitsan viljelyä ja tutustui maatalouteen Yhdysvalloissa ja silloisessa Neuvostoliitossa näihin maihin järjestetyillä matkoilla. Eläkepäivillään Mäkimattila huolehti kotitalonsa suuresta puutarhasta istuttaen vuosittain erilaisia uusia puuntaimia.
Mäkimattila kantoi vastuuta Alastarolla toimien monissa luottamustehtävissä. Hän oli Alastaron seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja vuosina 1977-1994. Alastaron Osuuspankin johtokunnassa hän toimi yli 25 vuoden ajan, joista viisi vuotta puheenjohtajana. Mäkimattila oli Alastaron kunnanvaltuuston jäsen vuosina 1981-1988 ja toimi lukuisissa kunnan lautakunnissa yli 35 vuoden ajanjakson aikana.
Mäkimattila oli Sallilan Sähkölaitos Oy:n hallituksen jäsen vuosina 1992-2000. Muita luottamustehtäviä hänellä oli muun muassa Munakunta-osuuskunnassa ja osuuskaupassa. Munakunnan hallintoneuvoston jäsenenä Mäkimattila toimi vuosina 1977-1988 ja SOK:n hallintoneuvoston jäsenenä vuosina 1988-1991.
Mäkimattila oli reservin kapteeni ja Alastaron reserviupseeriyhdistyksen perustajajäsen. Sankarivainajien ja sotaveteraanien kunnioittaminen oli Mäkimattilalle tärkeä asia, ja Alastaron sotaveteraaniyhdistyksen hallituksen jäsenenä toimiminen luottamustehtävä, jossa hän oli mukana kuolemaansa asti.
Mäkimattila oli taitava pianisti. Tärkeä harrastus Mäkimattilalle oli myös Lions Club. Hän oli vuonna 1964 perustetun Alastaron Lions Clubin perustajajäsen ja toimi siten Clubissa yli 50 vuoden ajan.
Läheiset muistavat Mäkimattilan perheestään, sukulaisistaan ja ystävistään välittäneenä, harkitsevana ihmisenä.
Ilmari Mäkimattila Kirjoittaja on Pekka Mäkimattilan pojanpoika.
Tuulikki Mäkimattila os. Pekkarinen syntyi Luupuveden kyläkoululla Kiuruvedellä 11. tammikuuta 1928 kovan talvimyrskyn keskellä. Hänen äitinsä oli Lempi Aurora Pekkarinen (os. Amnell) ja isä Aaro Pekkarinen. Lempi ja Aaro vihittiin Luupuveden koululla 19. joulukuuta 1926. Sieltä he muuttivat Iisalmen maalaiskunnan kirkonkylän koululle opettajiksi 1930-luvun alussa.
Tuulikin varhaislapsuus päättyi kansakoulun alkamiseen ”äidin ja isän” koulussa hyvin turvallisesti. Nuoruusvuodet kuluivat talvisodan varjossa. Iisalmen maalaiskunnan koulua käytettiin ajoittain sotasairaalana, joten koulunkäyntiin tuli katkoja.
Sodan kestäessä valtiovalta määräsi työvelvollisuuden kaikille 15 vuotta täyttäneille. Vuonna 1944 Tuulikille osoitettiin työtehtävät Ylemmäisen kylän Sirviön maatilalta. Kesän kuluessa hän joutui kaikenlaisiin maataloustöihin karjanlannan levityksestä juurikkaiden nostoon.
”Parasta mitä säännöllinen kesätyö, kokkelipiimä, ruisleipä ja muu riittävä ravinto antoivat kasvavalle nuorelle, oli voimistuminen fyysisesti. Murrosikäisen väsymys ja voimattomuus katosivat vähitellen.”
Hänen harrastuksiinsa tuohon aikaan kuuluivat toiminta Lottatyttöjen järjestössä, sen jälkeen Iisalmen Nuorisoseurassa sekä voimistelu ja käsityöt.
”Koulu – itsestäänselvyys” – lukion päästötodistus ja ylioppilastutkintotodistus Iisalmen yhteislyseosta 1948, kansakoulunopettajantutkinto Jyväskylän Kasvatusopillisesta Korkeakoulusta 1950.
Ensimmäistä opettajanvirkaansa Tuulikki haki Alastaron kirkonpiirin kansakoulusta ja tuli heti valituksi. Koulu- ja elämäntyö alkoivat 18.8.1950.
Opettajatoverinsa Taimi Jokisen opastuksella hän lähti mukaan Nuorisoseuran kuoroon, jota johti opettaja Sulo Suominen. Oman asevelvollisuuteni päätyttyä tammikuussa 1950 menin minäkin ”Suomisen kuoroon” laulamaan. Siellä kuoroharjoituksissa näin Tuulikin ensikerran. Seuraavana talvena harjoittelimme molemmat Alastaron Nuorisoseuran järjestämällä näytelmäkurssilla Maamiesseurantalolla ”Savon sydämessä” -näytelmää. Näissä harjoituksissa tutustumisemme alkoi ja johti kihlaukseen 12.6.1952. Meidät vihittiin 30.12.1952 Iisalmen maalaiskunnan kirkossa suuren sukulais- ja ystäväjoukon läsnäollessa. Yhteinen taipaleemme alkoi.
Omaan kotiimme, Vainiokairukselle, muutimme 2. marraskuuta 1956. Uudistilalla vastaan tuli paljon vaikeuksia, joista osa etukäteen arvaamattomia. Yhteisvoimin ne kuitenkin vähitellen saatiin voitettua. Meidän molempien kristillis-isänmaallinen elämänkatsomus oli vahvana tukena.
Lapsia syntyi perheeseen viisi: Simo 1953, Aino 1954, Paavo 1956, Leena 1961 ja Juha 1964.
Tuulikilla oli koko elämänsä ajan monia harrastuksia. Hän oli Alastaron Naisvoimistelijoiden perustajajäseniä, ja toimi seuran sihteerinä lähes 10 vuotta. Moni kaunis villapaita syntyi hänen käsissään. Eläkevuosinaan Tuulikki maalasi paljon kauniita tauluja, ja osallistui moniin sekä Loimaan Taideseuran että valtakunnallisiin opettajien järjestämiin näyttelyihin. Hunnaan kotiseutumuseon emäntänä hän teki vuosinäyttelyjä museon tiloihin ja hoiti usein yleisön kahvituksia.
Kirjoitin eläkevuosinani kymmenkunta vuotta kotiseutuaiheisia kirjoja. Tuulikki oli aina valmis toimimaan oikolukijana ja kriitikkona. Keskustelimme kirjoituksistani, ja joskus kävi niin, että hän sanoi: ”Kirjoitusta on korjattava, tekstin ymmärrettävyys on heikko.” Niinpä kirjoitin kohdan uudelleen. Ilman Tuulikin apua ei kirjojen kirjoittaminen olisi onnistunut.
Eläkevuodet kuluivat nopeasti. Eräänä päivänä kauhukseni huomasin Tuulikin vaikeudet jokapäiväisessä elämässä. Hänellä todettiin hitaasti etenevä, vaikea sairaus. Vuosien kuluessa sairaus riisui häneltä kaiken toimintakyvyn. Lopulta hän tarvitsi apua lähes kaikissa toiminnoissaan. Viimeisenä menivät puhe- ja liikuntakyky.
Mielelläni hoidin Tuulikkia hänen omaishoitajanaan yhteisessä kodissamme niin pitkään kuin mahdollista, ja sen jälkeen hän sai hyvää hoitoa Loimikodin Ilola-koti III:ssa. Tuulikki nukkui ikiuneen rauhallisesti helmikuun ensimmäisen päivän aamuna 2016. Vähän yli 63 vuotta yhdessä kuljettu taival oli päättynyt.
Olavi ja Kaisa Pesso, Kari (vas), Kalervo, Merja ja Ulla-Maija
KOTISIIVU
Lapsuuden perheessäni ja vanhempieni kotiseudulla Alastarolla pullaviipale oli pullasiivu. Ja kun en kotisivua ole koskaan perustanut, olkoot tämä pieni kirjoitus Kotisiivu.
Asumme parinkymmenen omakotitaloissa vietetyn vuoden jälkeen mieheni kera aivan Turun keskustassa. Liikenne jyrisee ulkona ja kissat marisevat sisällä! (Pienempi tosin meni verkkojensa läpi kesällä täältä viidennestä parvekkeelta alas. Vain kulmahammas hävisi retkellä ja takajalassakaan ei kuvissa näkynyt pahempaa.)
Teen kävelymatkan päässä työpaikallani asiakaspalvelutyötä farmaseuttina ja arkivapainani käyn hoitokodeissa vanhempiani katsomassa, bussilla tai pyörällä. Muutoin illalla ompelen tahi ainakin luen, osan ruotsiksi, (Ahvenanmaalla aikanaan opittua).Nyt syksyllä lupaan kyllä vain kävellä jokirantoja. Huolimatta paria Kinopalatsin oopperataltioinneissa käymistäni koen olevani vähän maalaisempaa sukuhaaraa, vasta vanhempani tulleet taajamiin työn perässä.
Pitäisi kertoa jotain ns. Pesson sukuhaarasta, kerron ihan omasta ja vain omasta näkökulmastani nyt vaikka edesmenneestä Olavi-pappastani, Olavi Pessosta joka teki työtä maanviljelijänä (n.100 hehtaarin tilalla, jossa puolet metsää ja puolet peltoa, lähinnä viljatila. Olavi oli sodassa mukana, palasi ulkoisesti ehjänä. Jäi leskeksi suhteellisen nuorena yli 50v. Kun maataloon Einon taloon ei löytynyt jatkajaa, tila myytiin. Olavi-pappa muutti joskus 70-luvulla minun lapsuuden perheeni Ojaloiden (vanhempani, Ulla-Maija ja Kauko) perässä Turun seudulle, mutta Lietoon noin 10 vuodeksi ennen paluutaan Alastarolle. (Me olimme muuttaneet Perniön muutaman vuoden jälkeen Kaarinaan.)
Olavi oli toisaalta kovin yksinäinen omakotitalossaan, toisaalta hänellä oli kyky jutella vieraiden ihmisten kanssa. Sitä ominaisuutta sukulaiset toisinaan toruivatkin, mutta käydessään sotaveteraanien kuntoutuksissa hän aina tutustui ihmisiin helposti. Kuulemma tanssikin siellä kovasti. Minua hän ollessani yli parikymppinen kuljetteli sukukokouksissa mukana, kävimme Humppilassa ja Urjalassakin, ainakin joku niistä oli Lähti-kantasuvun kokous. Muistan kun hän oli vaihtanut autoon, jossa viisi vaihdetta, miten pisti minut ohittamaan ja neuvoi vaihtamaan peräti viitoselle. Pelkäsin vähän, kun en ole koskaan oikein opetellut kunnolla autoa ajamaan, mutta hänessä oli impulsiivisuutta ja rallihenkeä pikkasen. Kuulin joskus, että oli nuorena ollut hyvä piirtämään ja haikaillut merille lähtöä, jonka vanhemmat olivat kyllä kieltäneet tai jotain. Minulle hän oli lämmin ja innostava pappa vuosina, jolloin asui Turun seudulla; olinhan ensimmäinen lapsenlapsi. Ollessani puutarhatöissä Liedossa asuin hänen luonaan vähän aikaa. Samoin ylioppilaskeväänäni muistan paistaneeni munkkeja, minä, joka en helpolla leivo! (Mieheni leipoo juurileipää koneellaan…)
Ja myöhemmillä päivillä Olavi avioitui vielä jotain 80-vuotiaana Soilin kanssa Alastarolla, Soili huolehti hänestä loppuun asti.
Heidi Honkanen
Sukuseuran uusi puheenjohtaja
UUDET TUULET
Mäkimattilan Suku ry on siirtynyt digitaaliseen aikaan. Sukuseuran nettisivut löytyvät nyt osoitteesta www.makimattila.net. Tämä on viimeinen laajalla jakelulla lähetettävä paperinen sukuviesti. Jatkossa sukuviestit julkaistaan nettisivuillamme ja lähetetään sähköpostilla niille, jotka ovat liittyneet postituslistallemme. Näin säästämme postituskuluissa ja voimme lähettää viestejä useamminkin kuin kaksi kertaa vuodessa. Kehotankin Sinua liittymään sähköpostilistallemme. Se käy helposti kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi nettisivujemme etusivulla löytyvään kohtaan ”Liity postituslistalle!” ja painamalla ”Liity”. Saat tämän jälkeen vahvistusviestin antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Klikkaamalla viestistä löytyvää linkkiä vahvistat liittymisesi ja olet mukana jakelussa. Mikäli et saa vahvistusviestiä, kannattaa tarkistaa roskapostikansio ja lisätä suku@makimattila.net omaan osoitekirjaan. Sivumme viestiliikenne on salattu, joten sähköpostiosoitteesi ei vuoda ulkopuolisille. Voit myöhemmin halutessasi myös aina poistua jakelusta, ellet enää halua vastaanottaa viestejä.
Mikäli sinulla ei ole sähköpostiosoitetta, voit tilata paperisen sukuviestin Heidi Honkaselta (Puh. 045 2132103).
Uudet logot on suunnitellut Maria Mäkimattila. Teema on otettu Antti Mäkimattilan M-kirjaimesta.
Nettisivuiltamme löytyy suvun historiaa, sukuseuran säännöt, hallituksen kokoonpano ja tiedot jäsenmaksun suorittamista varten (muistathan maksaa, jos tämän kauden maksu on vielä suorittamatta, sillä näillä varoilla ylläpidetään sukuseuran toimintaa ja nettisivuja), sukuviestit, pöytäkirjat ja tietoa tapahtumista. Kuten seuran säännöissä todetaan, ”Sukuseuran tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta jäsenten keskuudessa.” Mikäli järjestät tapahtuman ja toivot sinne myös sukulaisia paikalle, haluat kertoa itsestäsi tai sukuumme liittyvistä ihmisistä/tapahtumista, perheeseesi on syntynyt uusia pienokaisia tai keskuudestamme on poistunut suvun jäseniä, haluat korjata/täydentää sivuilta löytyviä tietoja jne., voit kirjoittaa viestin osoitteeseen suku@makimattila.net ja liittää siihen myös valokuvia halutessasi. Nämä voidaan sitten julkaista nettisivuilla, sukuviestissä ja sähköpostilla postituslistalla oleville suvun jäsenille.
Ennen niin maatalousvaltainen sukumme on levittäytynyt monille eri aloille eri osiin maailmaa. Toisaalta tietotekniikka on mahdollistanut tiedon välittämisen ja yhteydenpidon reaaliaikaisesti ja näin tehnyt maailmasta ”pienemmän”. Käytetään tätä hyväksi oppiaksemme toisistamme ja historiastamme!
Vietimme leppoisaa lauantaita marraskuun lopussa Sarka-museon tiloissa Loimaalla. Meitä oli paikalla aikuisia 35 ja nuorisoakin 13 eli varsin mukavasti olitte löytäneet tienne sukukokoukseen. Minua erityisesti lämmitti nuoremman polven osallistuminen kokoukseen – jatketaan samaa rataa niin sukuseuran toiminta on hyvällä tolalla. Tosi mukavaa oli myös havaita, että uusia kasvoja löytyi kokouksen osallistujien joukosta. Kokouksessa esille tullut sukuseuran toiminnan modernisointi on ottanut tuulta alleen ja ymmärtääkseni sukuseuran omien kotisivujen tms. valmistelu hallituksen toimesta on jo hyvässä vauhdissa – loistavaa.
Ilkka Kiviluoto
(ote 12.12.2016 julkaistusta sukuviestistä n:o 36)
